Meidän elämää-blogissa seurataan asukkaiden elämää iloineen ja suruineen.
Huomenta päiväkirja.
Taas uusi aamu, enkä vieläkään meinaa osata nukkua yksin. Illalla uni tulee pian, mutta aamuyön tunteina ikävä puskee pintaan. Niinhän sitä sanotaan, että suru ottaa aikansa, ainakin sen yhden vuoden kierron. Tämä on vasta ensimmäinen syksy ilman Marttia. Päätän alkaa leipomaan, jotta saan muuta ajateltavaa. Kaivan esille meidän lempireseptimme, mikään ei voita kunnon pullakahveja ja sellaista piristystä kaipaan. Kananmunat olivat päässeet loppumaan, vaikka juuri eilen kävin kaupassa.
Päätin käydä naapurin Sirkalta lainaamassa munia. Hän on kyllä mukava ja hänestä on paljon seuraa. Lähes joka ilta kävellään pieni lenkki ja se raitis ilma ja hänen hersyvä seuransa tekee kyllä niin hyvää. Monesti mukaan lähtee joku muukin naapuri.
Yhtä aikaa nousee taikina, aurinko ja mieliala. Olen asunut tässä kodissa jo vuosia, enkä haluaisi muuttaa. Iloitsen lauantain lenkkisaunasta, jossa tapaa naapuruston naisia. Tänään illalla vien A-rapun Saaran koiran lenkille, hänellä on kipsi jalassa ja kaipaa apua. Minulla on hyvin aikaa.
”Yhtä aikaa nousee taikina,
aurinko ja mieliala.
Olen asunut tässä kodissa jo vuosia,
enkä haluaisi muuttaa.”
Pullista tuli tänään ihan erityisen hyviä. Keittelin kahvit ja pistin lämpimäiset koriin ja kävin taas soittamassa Sirkan ovikelloa. Joimme kahvit pihalla ja samalla suunniteltiin viikonlopun teatterireissua. Onneksi on ihanat naapurit, joiden kanssa voi jakaa elämän iloja ja suruja.
Illan tullen mietin taas Marttia.
